New wave, baby.

1) Sinä et omista brändiäsi.

Brändi on mielikuva, joka muodostuu jokaisesta kohtaamisesta yrityksen, sen tuotteen tai palvelun kanssa. Kohtaamisen sisältö on kohtaamispaikkaa tärkeämpi ja ihminen – ei yritys – päättää loppupeleissä, haluaako hän kohdata vai ei. Jokainen onnistunut ja epäonnistunut kohtaaminen vaikuttaa brändin haluttavuuteen. Siksi brändin arvo ei ole koskaan vakio.

2) Power to the people!

Ihmiset eivät enää kanavoi omaa identiteettiään brändien kautta. Tulevaisuuden brändit luovat identiteettinsä ihmisten kautta – siis niiden asiakkaiden, jotka maksavat meidän palkkamme. Yritysten tehtävä on mahdollistaa ihmisten osallistuminen brändin rakentamiseen.

3) Markkinointi on 90 % kuuntelua ja 10 % tekemistä.

Yrityksen tärkein työnsarka on kuunteleminen. Kenelle ja miksi sen tuotteet tai palvelut ovat merkityksellisiä? Tai miksi ei? Ja vielä se, mihin yrityksen tulisi kiinnittää huomiota, että ne olisivat vielä merkityksellisempiä. Asiakas vastaa näihin kysymyksiin, mikäli välineet dialogiin ovat kunnossa.

4) Integraatio ei skulaa.

Idean työstämiseen markkinointiviestinnäksi on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko idea on niin universaali, että se kaataa kaupallisuuden ja kulttuurin raja-aidat. Tai sitten se on spesifisesti suunniteltu vain tiettyyn mediaan. Kummassakin tapauksessa ideasta kannattaa maksaa – mikäli hinta korreloi tuotto-odotuksien kanssa. Media on väline viedä viesti halutun ihmisryhmän tykö ja siksi mediabudjetin ei tulisi määritellä sitä, kannattako ideasta maksaa ja kuinka paljon.

5) Jäykät organisaatiot paskaks.

Jokainen toimeksianto on erilainen ja vaatii erilaista osaamista. Siksi rakenteiden ei tulisi ohjata ideaa, vaan ideoiden rakenteita. Näin markkinoija ei maksa markkinointitoimiston kiinteistä kuluista ja panostus-tuottosuhde pysyy terveenä. Se, joka pystyy perustelemaan päinvastaisen näkökulman, on joko yli-ihminen tai valehtelija.

Hauskaa viikonloppua!

Kilpailukyky, kivijalkakauppa ja kilpailuetu…

Minulla oli ilo ja kunnia päästä mennä viikolla tutustumaan erään vähittäiskauppaketjun kuluttajatutkimukseen. Koska kyseessä on huippusalaiseksi julistettu tekele, mainittakoon, että sen teettäjä ja ulosvuotaja on – ja pysyköön huippusalaisena. Sen sijaan ajattelin, että jakaisin kyseisen mestariteoksen yllättäväksikin luonnehdittavaa sisältöä.

Tutkimus tehtiin muutaman suurimman suomalaisen kaupungin ydinkeskustoissa asuvien, hyvin toimeen tulevien ihmisten kohderyhmässä.

Tutkimuksen teettäjä halusi tietää mitkä seikat vaikuttavat kuluttajan valintaan käyttää lähikivijalkakauppaa. Vertailukohteeksi valittiin hieman kauempana, mutta samaisen kuluttajan vaikutuspiirissä sijaitseva automarket. Seuraavassa pari poimintaa kysymys- ja vastauspatteristosta:

Kummassa asioit mieluummin?

• Automarketissa: 8 %

• Lähikaupassa: 92 %

Jos vastasit ”lähikaupassa”, mitkä seikat vaikuttivat valintaasi eniten?

• Sijainti: 69 %

• Henkilökunnan palvelualttius: 23 %

• Valikoiman monipuolisuus: 4 %

• Valikoiman laatu: 4 %

Jos vastasit ”automarketissa”, mitkä seikat vaikuttivat valintaasi?

• Valikoiman laatu: 79 %

• Valikoiman monipuolisuus: 12 %

• Henkilökunnan palvelualttius: 5 %

• Sijainti: 4 %

Jo näiden kolmen kysymyksen vastauksien pohjalta voitaisiin vetää monia tieteellisiä johtopäätöksiä, mutta keskityn tässä omiin, subjektiivisiin mielipiteisiini: Verrattuna automarketteihin, lähikauppa on kuluttajan mielestä mielekkäämpi paikka asioida. Se, minkä se häviää valikoimansa määrässä ja laadussa, lähikauppa voittaa  sijainnissaan ja henkilökuntansa palvelualttiudessa ylivoimaisesti. Piste.

Noin nopeasti ajatellen, miettisin vähittäiskaupan edustajana paria juttua:

Jos sijainti ja palvelu vaikuttaa kuluttajan valintaan noinkin radikaalisti, kannattaisiko panostaa valikoiman laatuun piirun verran enemmän? Entä mitä tapahtuisi palvelu- ja monipuolisuusmielikuville, jos lähikaupassa tarjolla olevat tuotteet miellettäisiin aavistuksen verran laadukkaammiksi?

Kriittisen, eettisen ja ekologisen kuluttamisen nimissä, joita tuo edellä mainittu kohderyhmä tiettävästi harjoittaa yhä enenevissä määrin, olisiko syytä tutkia esimerkiksi sitä, minkälaisia tuotteita tuo kohderyhmä mieluusti ostaisi lähikaupastaan? Tuoreita raaka-aineita? Lisäaineettomia elintarvikkeita? Luomua? Vastaleivottua leipää? Enemmän vihanneksia, hedelmiä sekä vähemmän eineksiä, makkaraa ja pakasteita? Tuoreista, laadukkaista ja terveellisistä raaka-aineista valmistettuja valmisruokia?

Entä vastaako tarjonta kysyntään?

-mikko

Persoona brändinä

Postiluukkuuni kolahti sähkölasku. Lasku sisälsi tiedon, että sähkönkäyttöni oli arviota alhaisempi, eikä sähköfirmalla näin ollen ollut minulta saatavia. Huolellinen kulutukseni oli saanut aikaan liki kolmen euron säästön. Lakonisesti yritys ilmoitti, etteivät kuitenkaan ala hyvittelemään tällaisia summia pankkitililleni. Lupasivat sen sijaan huomioida asian vähentämällä alijäämän seuraavasta laskustani…

Myöhemmin tajusin antaneeni sähköfirmalle ilmaista – siis korotonta lainaa. Järkeilin, etten ole varmaan ainoa. Yhtä kaikki: summa oli pieni, mutta se heitti ilmaan mielenkiintoisen ajatuksen. Entä jos kuluttajat käyttäytyisivät kuin yritykset, ja ryhtyisivät peräänkuuluttamaan saataviaan, vaikkapa näin:

MAKSUHUOMAUTUS

Arvoisa yritys,

Kirjanpitoni mukaan hyvityksenne, 2,37 € on edelleen maksamatta. Pyydän suorittamaan maksun välittömästi. Mikäli en saa suoritustanne oheisen laskun eräpäivään mennessä, siirrän saatavani perintätoimiston hoidettavaksi.

Kuluttajien joukkokanteesta aiheutuvat kulut ja korot voidaan oikeuden päätöksellä periä tarvittaessa suoraan yrityksenne tuloksesta ja johtoryhmänne optioista. Lisäksi saatavaani lisätään perintätoimiston ja asiaa hoitavan asianajotoimiston kulut.

Mikäli maksunne on jo matkalla, tämä huomautus on luonnollisesti aiheeton.

Kiitos yhteistyöstänne,

-mikko

Louis Vuitton, Suomesta…

Esimerkit onnistuneista kansainvälisistä lokalisoinneista ovat harvassa. Joskus todellisuus kuitenkin tekee temput, ja brändi saa kuin sattuman kautta aivan uusia, yllättäviä nyansseja…

Tässäpä loistava esimerkki mielenkiintoisesta kulttuurien kohtaamisesta  ikiomalta Esplanadiltamme –  duuni, jonka olisimme ehdottomasti halunneet tehdä. Joskus todellisuus synnyttää parasta mainontaa. Vahingossa.

-mikko

Punk ja sosiaalinen media

“>

Brändinmurtajat - Osa I

Yhteisöllisen median, integraation ja digitaalisuuden jyrätessä markkinoinnin käsite on muuttumassa yhä taktisemmaksi. On aivan päivänselvää, että potentiaalisen ostajan tavoittaminen lisääntyvien kanavien viidakossa on päivä päivältä yhä haastavampaa. Mitä rajatumpaa kohderyhmää lähdetään tavoittelemaan, sitä mitattavampaa markkinoinnin on oltava.

Yhä tarkemmat budjetit edellyttävät siis tarkempaa mitattavuutta. ”If you can’t measure it, you can’t control it”. Syy ja seuraus: prosessit monimutkaistuvat ja yksi asia johtaa toiseen. ROI:n mittaamiseksi tarvitaan, ja käytetäänkin, yhä standardoidumpia työkaluja. Ja se näkyy myös markkinoinnin ostajien kulutuskäyttäytymisessä – niin hyvässä kuin pahassa.

Taktisuuden korostuessa suomalainen markkinointi on parissa vuodessa tehnyt täyskäännöksen: USP, vanha kunnon Unique Selling Proposition rokkaa jälleen. Keinovalikoimat ovat hinta, alennus ja bonus – ja kaikki tämä vain rajoitetun ajan. Järkisyitä yhtä kaikki, mutta riittääkö halpuus differoimaan? Onko tuote kunnossa? Olisiko asiakkaalla muita syitä sitoutua? Laadullisia? Emotionaalisia? Vai kysyttiinkö asiakkaan mielipidettä ylipäätään?

Saatchin edesmennyt, legendaarinen luova johtaja Paul Arden toisti aina tilaisuuden tullen, ettei brändiä rakenneta komiteoissa, eikä varsinkaan komiteoita varten. Hän määritteli brändin kokonaisuudeksi, joka syntyy asiakkaan korvien välissä. Siis asiakkaan omaisuudeksi – ei yrityksen.

Tänä proaktiivisen osallistamisen, projektoidun asiakkuudenhallinnan ja prosessoidun brändinohjauksen aikakautena onkin lohdullista palata juurille – ja tuulettaa niiden tunteiden puolesta, joiden takia kannattaa herätä joka päivä.

Eläköön intohimo! Eläköön inspiraatio! Eläköön tunteet! Ja kauan eläköön asiakas!

-mikko

Punkhelsinki suosittelee:

Liikuttavia elämyksiä jo vuodesta 1959.

Helsingin Uutiset, 30.12.2009

Walkka on uusi Rööperi

Punkhelsinki muutti uusiin tiloihin VR:n konepajalle.

Konepajan alue rajoittuu etelässä Aleksis Kiven katuun, idässä Sturenkatuun, pohjoisessa Teollisuuskatuun ja lännessä Ratapihantiehen. Konepajan alue on osa Vallilaa, mutta rajoittuu myös Alppilaan ja Itä-Pasilaan. Vuosina 1901 – 2001 alueella sijaitsi VR:n Pasilan konepaja. Sinne johtava pistoraide erkani Sörnäisten satamaradasta, joka alkoi Pasilan ratapihalta. (lähde: Wikipedia, 2009)

Toimistomme sijaitsee 1900-luvun alkuvuosina rakennetussa veturihallissa. Vanhan, liki parikymmentä metriä korkean hallin jyrkän jykevät teräsportaat, katon rajassa risteilevät hirsirakenteet  ja päivänvaloa kauniisti siivilöivät kattoikkunat tuovat tiloihimme upeaa tunnelmaa. Täällä ajatukset lentävät ja työt luistavat. Tervetuloa käymään!

Punkhelsinki. Vanha konepaja, Aleksis Kiven katu 17 a, 00510 Helsinki