Brändinmurtajat - Osa I

Yhteisöllisen median, integraation ja digitaalisuuden jyrätessä markkinoinnin käsite on muuttumassa yhä taktisemmaksi. On aivan päivänselvää, että potentiaalisen ostajan tavoittaminen lisääntyvien kanavien viidakossa on päivä päivältä yhä haastavampaa. Mitä rajatumpaa kohderyhmää lähdetään tavoittelemaan, sitä mitattavampaa markkinoinnin on oltava.

Yhä tarkemmat budjetit edellyttävät siis tarkempaa mitattavuutta. ”If you can’t measure it, you can’t control it”. Syy ja seuraus: prosessit monimutkaistuvat ja yksi asia johtaa toiseen. ROI:n mittaamiseksi tarvitaan, ja käytetäänkin, yhä standardoidumpia työkaluja. Ja se näkyy myös markkinoinnin ostajien kulutuskäyttäytymisessä – niin hyvässä kuin pahassa.

Taktisuuden korostuessa suomalainen markkinointi on parissa vuodessa tehnyt täyskäännöksen: USP, vanha kunnon Unique Selling Proposition rokkaa jälleen. Keinovalikoimat ovat hinta, alennus ja bonus – ja kaikki tämä vain rajoitetun ajan. Järkisyitä yhtä kaikki, mutta riittääkö halpuus differoimaan? Onko tuote kunnossa? Olisiko asiakkaalla muita syitä sitoutua? Laadullisia? Emotionaalisia? Vai kysyttiinkö asiakkaan mielipidettä ylipäätään?

Saatchin edesmennyt, legendaarinen luova johtaja Paul Arden toisti aina tilaisuuden tullen, ettei brändiä rakenneta komiteoissa, eikä varsinkaan komiteoita varten. Hän määritteli brändin kokonaisuudeksi, joka syntyy asiakkaan korvien välissä. Siis asiakkaan omaisuudeksi – ei yrityksen.

Tänä proaktiivisen osallistamisen, projektoidun asiakkuudenhallinnan ja prosessoidun brändinohjauksen aikakautena onkin lohdullista palata juurille – ja tuulettaa niiden tunteiden puolesta, joiden takia kannattaa herätä joka päivä.

Eläköön intohimo! Eläköön inspiraatio! Eläköön tunteet! Ja kauan eläköön asiakas!

-mikko

Punkhelsinki suosittelee: